Äiti on nyt ollut Oxfordissa pari viikkoa. Aika on mennyt
flunssaa, sadetta ja niskavaivoja potiessa, ikävääkin, mutta samalla on pitänyt
huhkia töissä. Täällä on tapana kirjoittaa ”paperi” harva se viikko, jos ei
muuta, niin vähintään raportti tutkimuksen edistymisestä. Tapaamme viikoittain
seurantakokouksessa tai lounaalla. Workshoppeja pidetään kerran kuussa. Käytetyt
lähteet excel-taulukoidaan yhteiseen käyttöön, mihin en oikein vielä ole
oppinut. Aikaa on ainakin näin aluksi kuulunut hallinnollisiin
rutiineihin. Ehkä paljastavaksi esimerkiksi riittää matkalasku: päivärahoja ei
makseta, mutta paikasta riippuen 20-30 puntaa voi vähentää ruokakuluja ym.
päivää kohti. Tähän tarvitaan tietysti kuitit. Eli joka ikisestä lounaasta,
juodusta kahvikupista, ostetusta sämpylästä ja banaanista täytyy olla kuitti.
Ilman muuta, mutta sitten työ vasta alkaa. Kulut ekselöidään (täällä tosiaan
tunnutaan pitävän niistä) jokainen salaattiannos ja jukurtti erikseen ja koska
arvonlisäveroa ei korvata, täytyy merkitä tarkasti tuotteen laatu. Sitten vain
muistelemaan, että minkälaista evästä tuli ostettua ja ekselöimään. Alle viikon
reissun kuluista sain tähän tuhrattua eräänä sunnuntaina neljä tuntia,
kämppäkaverini oli useamman viikon arkistomatkalla ja hän teki laskua koko viikonlopun
kotona, ehkä parin työpäivän verran. Sitten projektisihteerimme käy vielä
kaikki kuitit läpi, ottaa selville alvit ja laskee erotuksen. Suomalainen
yliopistohallinto päivärahasysteemeineen alkaa tuntua hyvinkin kevyeltä!
Pankkiin lähden huomenna kolmatta kertaa yrityksenäni avata
tili palkanmaksua varten. Ensi kerralla ei ollut todistusta väliaikaisesta
majapaikasta (kuuluisa utility billkin olisi käynyt, mutta eiväthän laskut tule
nimelläni, koska asunto on tosiaan tilapäinen). No, työnantaja kirjoitti
todistuksen, missä vakuutetaan minulla olevan väliaikainen katto pään päällä.
Tarkkasilmäinen pankkivirkailija kuitenkin huomasi, että passissa näkyvää toista
etunimeä ei ollut merkitty todistukseen kuten ei myöskään tietoa siitä, että
työskentelen kokopäivätoimisesti. - En voi myöntää teille tiliä, mikäli
passissa on eri nimi, pankkivirkailija totesi. - Saatatte myös työskennellä puolipäiväisesti.
Asia ei käy valitettavasti todistuksestanne ilmi. Nainen varasi minulle
kolmannen tapaamiskerran. Kysyin olivatko tarvittavat tiedot nyt varmasti tässä
ja hän vakuutti, että näin olisi. Kysyin, miksei heti ensimmäisellä kerralla
kerrottu, mitä tietoja tarvitaan. Työnantajan kuulemma pitäisi tietää. Varmuuden
vuoksi kirjoitin kolmannen kirjeen yliopiston hallintoon itse ja projektisihteerimme
kävi hakemassa siihen johtajalta allekirjoituksen. Menen hakemaan sen huomenna
sihteeriltä, jonka työhuone on parin kilometrin päässä. Hieman stressaa, koska
kirjan ensimmäisen luvun pitäisi kohta olla valmis. IT-kaverikin kävi
asentamassa erilaisia nettiyhteyksiä ja tulostusmahdollisuuden, mihin ei mennyt
onneksi kuin puoli päivää. (Sopimiseen sihteerin kautta taisi mennä vähintään
yhtä kauan). Naapuripöydän vandaaleja tutkiva kollegakin pyysi saman tien tulostusmahdollisuutta.
Hän on ollut täällä töissä lokakuusta.
Kun sain niskat kuntoon osteopaatilla (loistava Tom Bedford
St Clements Streetillä - krunks ja pää kääntyy taas!) elämä alkoi tuntua huomattavasti
valoisammalta. Sadekin väistyi ja aloin ymmärtää paremmin projektin työskentelytapoja.
Päivät ovat työhuoneella pitkiä, mutta täytyy tunnustaa, että välillä katselen
asuntoja ja hoitelen muita asioita, koska kotiin ei ole kiire. En kyllä pidä
siitä, että työpaikka on eräänlainen vapaa-ajan viettopaikka myös, mutta etenkin
nuoremmille tutkijoille se sitä tuntuu olevan. Illalla slovakialaisen
kämppikseni Stankan kanssa teemme ruokaa ja juttelemme. Se, joka ei kokkaa, tiskaa.
Tänään laahustin työpaikalta kahdeksan jälkeen aikomukseni haukata jotakin nopeaa,
mutta pyörähdin Cowley Roadin Tescon kautta palak paneer -tarvikkeet kainalossa
ja yllätin Stankan, joka tuli töistä vielä myöhemmin. Iltarutiineihin kuuluu
molempien skypettely. Toisesta huoneesta kuuluu slovakinkielinen rupattelu, toisesta
suomen.
Opiskelutoverini Minnan vierailu kumppaninsa kanssa oli
tervetullutta vaihtelua. Musiikkia
etsiskellessämme osuimme Exeter Collegen kirkkoon, missä oli alkamassa
helatorstain messu. Koska pappi mainosti kuoroa, jäimme. Minä ja Minna
kuskailimme erittäin jännittyneinä ehtoollisastioita alttarille papin
pyynnöstä. Jälkikäteen kaikki palkittiin kuohuvalla. Nepalin maanjäristyksen
uhreille kerättiin samalla rahaa. Mutta kuoro oli upea ja kokemus muutenkin
hieno. Sen jälkeen kelpasi istahtaa Turf Tavernissa, jonka vanhimmat osat ovat
1200-luvulta. Suurimmaksi osaksi pubi on ”uudempi”, 1600-luvulta, mutta pitkien
kannattaa varoa päätään, sen verran matalalla katto on. Sanoin elämäni ensimmäistä kertaa macaroni & cheeseä, se oli justiinsa sitä, eikä yhtään enempää, mutta lämmitti mukavasti koleassa illassa. Kävelyretkellä joen
varrella kuulin onnistuneesta Morse -kierroksesta. Näimme soutujoukkeita ja puntingia (pitkän salon avulla veneen työntelyä). Sitten olikin iltapäiväteen aika. -How posh, sanoi
kämppikseni, joka juo itse teetä jatkuvasti.
Niskojen ja flunssan parannuttua otin Tom Bedfordin sanoista
onkeeni ja aloin lenkkeillä. Vieressä on South Park -puisto, jota on kiva
kiertää ympäri. Sunnuntaina kiersimme Stankan kanssa Port Meadow’n lenkin
kanavien ja niittyjen poikki. Näimme lehmiä, hevosia, perheitä ja koiria. Podin
koti-ikävää ja päätin viedä lapsetkin sinne. Ihana paikka. Kävelimme 14
kilometriä ja kotimatkan kruunasivat vielä Endeavourin (Nuori Morse) kuvaukset
Queens Lanella. Kaksi yötä kotimatkaan.
Kulukorvauksissa on se nasta puoli, ettei tarvitse olla virkaa yliopistolla niiden saamiseksi. Niin projektien palkattomat tai virattomat osallistujat eivat ole epatasa-arvoisessa asemassa.
VastaaPoista