maanantai 18. toukokuuta 2015

Exceleitä, osteopaatti ja nuori Morse - pankkitilin jos vielä saisi!


Äiti on nyt ollut Oxfordissa pari viikkoa. Aika on mennyt flunssaa, sadetta ja niskavaivoja potiessa, ikävääkin, mutta samalla on pitänyt huhkia töissä. Täällä on tapana kirjoittaa ”paperi” harva se viikko, jos ei muuta, niin vähintään raportti tutkimuksen edistymisestä. Tapaamme viikoittain seurantakokouksessa tai lounaalla. Workshoppeja pidetään kerran kuussa. Käytetyt lähteet excel-taulukoidaan yhteiseen käyttöön, mihin en oikein vielä ole oppinut. Aikaa on ainakin näin aluksi kuulunut hallinnollisiin rutiineihin. Ehkä paljastavaksi esimerkiksi riittää matkalasku: päivärahoja ei makseta, mutta paikasta riippuen 20-30 puntaa voi vähentää ruokakuluja ym. päivää kohti. Tähän tarvitaan tietysti kuitit. Eli joka ikisestä lounaasta, juodusta kahvikupista, ostetusta sämpylästä ja banaanista täytyy olla kuitti. Ilman muuta, mutta sitten työ vasta alkaa. Kulut ekselöidään (täällä tosiaan tunnutaan pitävän niistä) jokainen salaattiannos ja jukurtti erikseen ja koska arvonlisäveroa ei korvata, täytyy merkitä tarkasti tuotteen laatu. Sitten vain muistelemaan, että minkälaista evästä tuli ostettua ja ekselöimään. Alle viikon reissun kuluista sain tähän tuhrattua eräänä sunnuntaina neljä tuntia, kämppäkaverini oli useamman viikon arkistomatkalla ja hän teki laskua koko viikonlopun kotona, ehkä parin työpäivän verran. Sitten projektisihteerimme käy vielä kaikki kuitit läpi, ottaa selville alvit ja laskee erotuksen. Suomalainen yliopistohallinto päivärahasysteemeineen alkaa tuntua hyvinkin kevyeltä!

Pankkiin lähden huomenna kolmatta kertaa yrityksenäni avata tili palkanmaksua varten. Ensi kerralla ei ollut todistusta väliaikaisesta majapaikasta (kuuluisa utility billkin olisi käynyt, mutta eiväthän laskut tule nimelläni, koska asunto on tosiaan tilapäinen). No, työnantaja kirjoitti todistuksen, missä vakuutetaan minulla olevan väliaikainen katto pään päällä. Tarkkasilmäinen pankkivirkailija kuitenkin huomasi, että passissa näkyvää toista etunimeä ei ollut merkitty todistukseen kuten ei myöskään tietoa siitä, että työskentelen kokopäivätoimisesti. - En voi myöntää teille tiliä, mikäli passissa on eri nimi, pankkivirkailija totesi. - Saatatte myös työskennellä puolipäiväisesti. Asia ei käy valitettavasti todistuksestanne ilmi. Nainen varasi minulle kolmannen tapaamiskerran. Kysyin olivatko tarvittavat tiedot nyt varmasti tässä ja hän vakuutti, että näin olisi. Kysyin, miksei heti ensimmäisellä kerralla kerrottu, mitä tietoja tarvitaan. Työnantajan kuulemma pitäisi tietää. Varmuuden vuoksi kirjoitin kolmannen kirjeen yliopiston hallintoon itse ja projektisihteerimme kävi hakemassa siihen johtajalta allekirjoituksen. Menen hakemaan sen huomenna sihteeriltä, jonka työhuone on parin kilometrin päässä. Hieman stressaa, koska kirjan ensimmäisen luvun pitäisi kohta olla valmis. IT-kaverikin kävi asentamassa erilaisia nettiyhteyksiä ja tulostusmahdollisuuden, mihin ei mennyt onneksi kuin puoli päivää. (Sopimiseen sihteerin kautta taisi mennä vähintään yhtä kauan). Naapuripöydän vandaaleja tutkiva kollegakin pyysi saman tien tulostusmahdollisuutta. Hän on ollut täällä töissä lokakuusta.

Kun sain niskat kuntoon osteopaatilla (loistava Tom Bedford St Clements Streetillä - krunks ja pää kääntyy taas!) elämä alkoi tuntua huomattavasti valoisammalta. Sadekin väistyi ja aloin ymmärtää paremmin projektin työskentelytapoja. Päivät ovat työhuoneella pitkiä, mutta täytyy tunnustaa, että välillä katselen asuntoja ja hoitelen muita asioita, koska kotiin ei ole kiire. En kyllä pidä siitä, että työpaikka on eräänlainen vapaa-ajan viettopaikka myös, mutta etenkin nuoremmille tutkijoille se sitä tuntuu olevan. Illalla slovakialaisen kämppikseni Stankan kanssa teemme ruokaa ja juttelemme. Se, joka ei kokkaa, tiskaa. Tänään laahustin työpaikalta kahdeksan jälkeen aikomukseni haukata jotakin nopeaa, mutta pyörähdin Cowley Roadin Tescon kautta palak paneer -tarvikkeet kainalossa ja yllätin Stankan, joka tuli töistä vielä myöhemmin. Iltarutiineihin kuuluu molempien skypettely. Toisesta huoneesta kuuluu slovakinkielinen rupattelu, toisesta suomen.

Opiskelutoverini Minnan vierailu kumppaninsa kanssa oli tervetullutta vaihtelua.  Musiikkia etsiskellessämme osuimme Exeter Collegen kirkkoon, missä oli alkamassa helatorstain messu. Koska pappi mainosti kuoroa, jäimme. Minä ja Minna kuskailimme erittäin jännittyneinä ehtoollisastioita alttarille papin pyynnöstä. Jälkikäteen kaikki palkittiin kuohuvalla. Nepalin maanjäristyksen uhreille kerättiin samalla rahaa. Mutta kuoro oli upea ja kokemus muutenkin hieno. Sen jälkeen kelpasi istahtaa Turf Tavernissa, jonka vanhimmat osat ovat 1200-luvulta. Suurimmaksi osaksi pubi on ”uudempi”, 1600-luvulta, mutta pitkien kannattaa varoa päätään, sen verran matalalla katto on. Sanoin elämäni ensimmäistä kertaa macaroni & cheeseä, se oli justiinsa sitä, eikä yhtään enempää, mutta lämmitti mukavasti koleassa illassa. Kävelyretkellä  joen varrella kuulin onnistuneesta Morse -kierroksesta. Näimme soutujoukkeita ja puntingia (pitkän salon avulla veneen työntelyä). Sitten olikin iltapäiväteen aika. -How posh, sanoi kämppikseni, joka juo itse teetä jatkuvasti.

Niskojen ja flunssan parannuttua otin Tom Bedfordin sanoista onkeeni ja aloin lenkkeillä. Vieressä on South Park -puisto, jota on kiva kiertää ympäri. Sunnuntaina kiersimme Stankan kanssa Port Meadow’n lenkin kanavien ja niittyjen poikki. Näimme lehmiä, hevosia, perheitä ja koiria. Podin koti-ikävää ja päätin viedä lapsetkin sinne. Ihana paikka. Kävelimme 14 kilometriä ja kotimatkan kruunasivat vielä Endeavourin (Nuori Morse) kuvaukset Queens Lanella. Kaksi yötä kotimatkaan.

 

 

 

1 kommentti:

  1. Kulukorvauksissa on se nasta puoli, ettei tarvitse olla virkaa yliopistolla niiden saamiseksi. Niin projektien palkattomat tai virattomat osallistujat eivat ole epatasa-arvoisessa asemassa.

    VastaaPoista