Joskus ulkomailla oleskelun tärkeintä antia on se, että
käsittää ja muistaa taas, että kaikkialla muualla käytännöllisyys ei ole
välttämättä se ylin arvo, joka toimintoja ohjaa, kuten Suomessa. Ajatellaan nyt
vaikka junalla matkustamista Britanniassa. Lipun saa kyllä ostettua etukäteen
netistä, mutta sitä ei voi tulostaa tai saada sähköisesti, vaan se haetaan
tunnusnumeroa vastaan aseman lippuluukulta. Selityskin on annettu: näin ei
lippua voi unohtaa. Entä jos unohtaa tunnusnumeron? Kännykästä voi tietenkin
tarkistaa, mutta akku voi loppua tai kännykkä lojua väärässä kassissa. Selitys
ei vakuuttanut senkään vuoksi, että kun hain liput menomatkalle Leedsiin, sain
samalla paluumatkan liput. Nehän voi helposti hävittää kolmipäiväisen
konferenssin aikana, varsinkin kun lippuja meno- ja paluumatkalle tuli yhteensä
kuusi kappaletta. Mikään niistä ei koskaan käynyt portteihin, josta pääsee
laiturialueelle, mutta paikalla oli aina ystävällinen virkailija, joka
lippuihin katsomatta päästi minut portista läpi. Lippuihin ei myöskään ole
merkitty junan numeroa tai pääteasemaa, joten mikäli et satu tietämään, että
Guildfordiin menevä juna on juuri se, mikä menee Oxfordin kautta, on tämäkin
asia käytävä kysymässä joltakin, mutta sitä vartenhan asemalla on infopiste.
En myöskään tiennyt, että junien peruuntuminen on melko
tavallista. En oikeastaan tiennyt sen olevan edes mahdollista, mutta näin kävi
projektikollegoilleni, jotka junan viimehetkisen peruuntumisen jälkeen
juoksemalla ehtivät Birminghamin junaan ja sieltä kotvasen odottelun jälkeen
Leedsiin. Konferenssissa Leedsissä eräs puhuja myöhästyi omasta esitelmästään
samasta syystä – juna oli peruttu viime tipassa. Meitä ulkomaalaisia toruttiin,
että mitä te menette suoraan Oxfordista lähtemään, ensin täytyy mennä Lontooseen,
koska sieltä lähtevät junat ovat paljon luotettavampia.
Minä en tullut Lontoosta, vaan Stanstedin lentokentältä ja
pääsin mutkattomasti perille. Piipahdin Suomessa sukulaisen häissä, mikä olikin
romanttinen pysähdys kaiken työnteon, matkustamisen ja ikävien uutisten keskellä.
Lähipiirissä on tapahtunut kaksi kuolemantapausta lyhyen ajan sisällä. Matkustimme
kesän ainoana hellepäivänä autolla Jyväskylästä Turkuun ja takaisin tulimme
yöllä hirviä väistellen, mutta juhla Kakskerrassa oli ihana ja oli hauskaa
tavata miehen sukulaisia, osa Australiasta asti. Seuraavana aamuna lähdin
takaisin Englantiin Tampereelta ja taas kerran ajattelin, että tässä ei ole
mitään järkeä.
Edellisellä viikolla
esikoinen ”kyläili” ystävänsä kanssa luonani Oxfordissa. Olimme vuokranneet
kaksi yläkerran huonetta englantilais-korealaisen perheen talosta. Työnteon
lomassa harrastin tyttöjen kanssa turismia: osallistuimme opastettuun
kävelyretkeen, jonka aikana näimme keskeiset colleget ja kuulimme, kuinka
Oxfordiin pääsee opiskelemaan. Pääsykokeita ei ole, todistus ja haastattelu
ratkaisevat. Eräs aasialaissyntyinen, kunnianhimoiselta vaikuttava äiti halusi
kuulla prosessista perinpohjin, koska hänen poikansa on lahjakas
matematiikassa. Poika oli mukana ja ehkä noin 10-vuotias. Kuuluisia
tiikeriäitejä?
Piipahdimme jälleen Exeter Collegen kappelissa ja vasta nyt
huomasin siellä William Morrisin suunnittelemat tekstiilit. Tyttöjä kiinnosti
myös kasvitieteellinen puutarha ja luonnonhistoriallinen museo.
Kasvitieteellinen puutarha ei ollut kovin iso, mutta tytöt katselivat tarkasti
seuraavan kouluvuotensa kasveja: toinen on lähdössä vaihto-oppilaaksi Texasiin,
toinen Brasiliaan. Minä ihailin englantilaisen cottage gardenin villiä charmia
sekä ruusupuutarhaa, joka oli perustettu keskiaikaisen juutalaisen hautausmaan
päälle. Yliopistolle kelpasi tuohon aikaan kaikki maa Oxfordista. Istuskelimme
hetken ulkona joen rannalla ja katselimme vedessä puvut päällä kirmaavia
opiskelijoita.
Luonnonhistoriallisessa museossa huomion veivät heti kättelyssä
massiiviset dinosaurusten luurangot. Pysähdyimme myös fossiilien, kivien ja
avaruuskivien ääreen. Kuvat nähtyään 8-vuotias juniori odottaa malttamattomana
erityisesti dinoja ja avaruuskiviä. Tutustuimme myös biolääketieteen uusimpiin
saavutuksiin muun muassa hapen ja unen merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille.
Viimeisenä iltana yritimme taas mennä korttelin libanonilaiseen Al Shami
–ravintolaan, mutta se ja moni muu paikka oli täynnä lukukauden loppumisen ja
perjantain kunniaksi. Melko nälkäisinä ja jo lähes konfliktin partaalla
päädyimme Oxfordin linnan sisäpihalle tapas-ravintolaan, jossa meille luvattiin
pöytä pienen odottelun jälkeen. Siellä meidät tavoitti suruviesti ja tuntui
oudolta, että olimme osuneet juuri espanjalaiseen paikkaan. Poismennyt oli
suuri espanjalaisen kulttuurin ystävä – asunutkin siellä vuosia. Söimme
paellaa, puhuimme puhelimessa ja yritimme kuulla jotakin viereisen riehakkaaksi
käyneen hen’s party (naispuolinen polttariseurue) mekastukselta. Suru ja ilo
lomittain, luopuminen, myös oman lapsen aikuistuminen, mennyt ja tuleva, huoli
lähimmäisen jaksamisesta, kiitollisuus yhteisistä hetkistä läheisten kanssa ja
laahuksena seuraava syyllisyys omasta poissaolosta ympäröivät sinä iltana
Oxfordin linnassa. Seuraavana päivänä saattelin tytöt Lontoon bussiin haikeana,
mutta onnellisena mukavasta viikosta. Muu perhe, esikoista lukuun ottamatta,
joka töissä ja koiranhoitajana, tulee
Suomesta tänään. Kirjoittelen tätä junassa matkalla Leedsin
konferenssista. Vuokrasimme ison ja hävyttömän kalliin talon
vuokravälitystoimistosta, koska muutakaan ei näin isolle porukalle
löytynyt.
Huomenna pitäisi taas jatkaa kirjan kirjoittamista, ensi
viikolla viimeinen workshop ennen lomaa.
Kasvitieteellisen cottage garden. |
Kasvitieteellisen ruusutarhaa, joka on rakennettu keskiaikaisen juutalaisen hautausmaan päälle. Yliopisto ns. lunasti itselleen lisämaata. |
Luonnonhistoriallinen museo. Tytöt tunnistivat Galileo Galilein. Pihalla Charles Darwin, joka tarinan mukaan kävi väittelyn evoluutioteoriasta juuri tällä paikalla. |
Aamupalalla Nelson Streetin keittiössä Jerichossa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti